Julkaistu: 20.01.2017
Hoivaamme sitä mikä meille on tärkeää. Ja meille muodostuu tärkeäksi se, mitä hoivaamme. Näin väittää Sherry Turkle, MIT:ssa työskentelevät sosiaalista robotiikkaa tutkiva professori kirjassaan
Alone together: why we expect more from technology and less from each other (2011).
Uusiin sosiaalisiin robotteihin syntyy helposti tunneside, koska niistä on pidettävä huolta. Esimerkiksi ihmislasta muistuttava My Real Baby robotti-taapero jokeltelee, katsoo kohti, sanoo yksinkertaisia lauseita, tarvitsee päiväunet ja vaipanvaihtoa. Kysymys robottien teknologisesta kehityksestä ja robotin ja ihmisen vuorovaikutuksesta sekä robottiin muodostuvista tunnesiteistä on noussut tutkimuksen ja yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi.
Hoivaamme sitä mikä meille on tärkeää. Ja meille muodostuu tärkeäksi se, mitä hoivaamme. Näin väittää Sherry Turkle, MIT:ssa työskentelevät sosiaalista robotiikkaa tutkiva professori kirjassaan
Alone together: why we expect more from technology and less from each other (2011).
Uusiin sosiaalisiin robotteihin syntyy helposti tunneside, koska niistä on pidettävä huolta. Esimerkiksi ihmislasta muistuttava My Real Baby robotti-taapero jokeltelee, katsoo kohti, sanoo yksinkertaisia lauseita, tarvitsee päiväunet ja vaipanvaihtoa. Kysymys robottien teknologisesta kehityksestä ja robotin ja ihmisen vuorovaikutuksesta sekä robottiin muodostuvista tunnesiteistä on noussut tutkimuksen ja yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi.
Suhde sosiaaliseen robottiin syntyy huolenpidon kautta
Kysymys tunnesiteistä ja robottien terapeuttisestä käytöstä nousee esille My Real Babyn lisäksi esimerkiksi Paro-hylkeen ja Aibo-koiran yhteydessä. Niitä on hoidettava kuin lemmikkiä ikään ja lisäksi muistettava laittaa säännöllisesti lepäämään lataustelakalle. Kun Aibolta pyytää tassua, se ojentaa robottikäpälänsä ja sanoo ”hauska tavata”. Paro ymmärtää noin viisisataa sanaa ja reagoi niin puheeseen kuin siihen, miten sitä kohdellaan. Se on ohjelmoitu ilmaisemaan, ettei se pidä liian kovakouraisista otteista.
Hoitamalla robottia ihminen voi tuntea itsensä tarpeelliseksi. Tällaisella kokemuksella on usein erityinen arvo vanhuksille, jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi tai alakuloisiksi tai muuten kaipaavat elämään enemmän merkityksellisiä asioita. Sosiaalisista roboteista toivotaankin paitsi seuraa vanhuksille myös erityisesti muistisairaiden hoitoon soveltuvia terapiavälineitä. Paro-hylkeen on tutkimuksissa todettu lisäävän muistisairaiden ihmisten vuorovaikutusta muiden kanssa sekä toimivan rauhoittavana elementtinä ja tuottavan iloa (Mordoch et al 2013). Sherry Turklen tutkimusten mukaan hyväkuntoisetkin vanhukset luovat helposti vahvan siteen My Real Babyyn, joka muistuttaa kenties omista lapsista ja eletystä elämästä. My Real Babysta voi tulla myös kuuntelija, jolle on helppo puhua ihan kaikesta, kun ihmiskontakteja ei enää ole tarpeeksi.
Tunteet ja illuusio
Kun robotin ja ihmisen välinen vuorovaikutus perustuu sille, että ihmisen pitää antaa hoivaa ja huolenpitoa robotille, siitä tulee enemmän kuin pelkkä esine. Se käyttää "aistejaan" (telenäköä, kuuloa, puhetta), jolloin syntyy helposti vaikutelma, että se ei vain katso ja kuuntele vaan myös ymmärtää ja reagoi. Tällöin voi syntyä käsitys, että robotilla on tunteitakin, kuten kiintymystä. Näin voi tapahtua, vaikka hyvin tietäisikin, että robotti on vain kone, joka kykenee ainoastaan simuloimaan tunteita. Onko robottiin luotu suhde sitten jollakin tavalla ongelmallinen? Sherry Turklen mukaan se on ainakin harhaanjohtava. Vaikka kokisit, että robotti on sinusta aidosti kiinnostunut ja tulet kuulluksi, se on vain illuusio. Toki me ihmisetkin joskus teeskentelemme kiinnostusta ja välittämistä olematta aidosti läsnä sosiaalisissa tilanteissa. Me kuitenkin kykenemme aitoihin tunteisiin, välittämiseen ja myötäelämiseen. Sellaiseen robotilla ei ole kykyjä. Robotin luoma illuusio vuorovaikutuksesta on kuitenkin sekä kutsuva että koukuttava.
Toisaalta, onko robotin luoma illuusio tuomittavissa? Mehän kaipaamme kokemusta siitä, että joku on meistä kiinnostunut ja kuuntelee. Eikö siis positiiviseksi kokemukseksi voida silloin laskea sekin, että tunnesiteemme robottiin tuntuu aidolta? Ovathan ihmiset halutessaan vapaita kommunikoimaan robotin kanssa ja saamaan siitä iloa. Tämä kuitenkin pätee vain, jos kykenemme itsenäisiin henkilökohtaisiin valintoihin. Kysymys on toinen, kun sosiaalisten robottien tunteita tulkitsevat hoivaa tarvitsevat vanhukset.
Onko sosiaalinen robotti mahdollinen ja hyväksyttävä?
Jo pitkään on pidetty itsestäänselvyytenä, että väestön ikääntyessä ja hoivantarpeiden kasvaessa meidän on karsittava palveluja ja huolehdittava ensisijaisesti niistä ihmisistä, jotka tarvitsevat eniten apua. On yleisesti hyväksyttyä, ainakin Suomessa, että sosiaaliset tarpeet eivät kuulu vanhushoivan välttämättömyyksiin. Olemme päättäneet tai ainakin hiljaisesti hyväksyneet, että meillä ei ole mahdollisuuksia tarjota vanhuksille esimerkiksi hoitajien aikaa. Tarve vuorovaikutukseen on kuitenkin tunnistettu muualla, esimerkiksi robotiikan kehittäjien taholla. Sosiaalisille roboteille voikin olla suuri tilaus. Kenties ne voivat tulevaisuudessa avustaa esimerkiksi kirjojen lukemisessa, uutisten selaamisessa, sosiaalisten vuorovaikutusyhteyksien luomisessa tai toimia jonkinlaisena seurana. Hoivaroboteille varmasti löytyy hyödyllisiä ja hyväksyttyjä käyttötarkoituksia. Silti tulevaisuutta ajatellen on mietittävä, miten pitkälle voisi olla hyväksyttyä jättää vanhusten sosiaalisista tarpeista huolehtiminen roboteille – olkoot nämä kuinka ”vuorovaikutuksellisia” tahansa.
Lina Van Aerschot, Tampereen yliopisto
Kirjallisuus:
Sherry Turkle (2011) Alone Together? Why we expect more from technology and less from each other? New York: Basic Books.
Mordoch, Elaine et al. (2013) Use of social commitment robots in the care of elderly people with dementia: A literature review. Maturitas 74, 12-20.
